sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Mdina ja lisää vieraita

Viime viikon lauantaina vielä vähän toivuttiin molemmat tosta flunssasta, mutta sunnuntaina suunnattiin Maltan entiseen pääkaupunkiin Mdinaan. Bussimatka sinne oli kerrassaan ratkiriemukas... Seisoskeltiin bussipysäkillä oottamassa matkaseuraamme ja samalla hetkellä kun bussi ajoi ohi saatiin viestiä, että he ovatkin toisella pysäkillä odottamassa toista bussia. Ei oltu aivan varmoja pysäkin sijainnista mutta lähdettiin seikkailemaan sinne ja kun löydettiin se saatiin viestiä, että he olivat jo hetki sitten hypänneet bussiin ja olivat jo parin kaupungin päässä (Suomen mittakaavassa kuulostaa ehkä hurjalta, mutta tuonne kaupunkiin on siis matkaa ehkä nelisen kilometriä, koska täällä kaikki on niin pientä). No siinä sitten odoteltiin bussia jonkin aikaa ja sitten päästiin ah niin ihanalle bussimatkalle. Alku meni ihan kivasti, mutta sitten sairaalan kohilla kuski vaan taisi päättää, että tähän loppu hänen työpäivä ja lähti menemään. Siinä sitten enemmän ja erityisesti vähemmän ilosena istuskeltiin yli tunti bussissa, joka jälkeen paikalle ilmaantui joku mies bussifirman vaatetet päällä ja kertoi, että nyt on käyny niin, että tälle linjalle ei oo kuskia, joten hän tuuraa, vaikka ei ilmeisesti ollut oikea bussikuski. Joo-o... Alan pikkuhiljaa ymmärtää, että miksi nää paikalliset jaksaa aina haukkua Maltan julkista liikennettä... Mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja päästiin Mdinaan, jossa todettiin, että kaupunki oli kokemuksena niin hieno, että koko bussimatkasta kertynyt ketutus oli sen arvoista :)

Mdinaa kutsutaan hiljaiseksi kaupungiksi ja en itse parempaa kuvausta kaupungille keksisikään. Kaupunkiin ei päästetä autoja ollenkaan, ainoina kulkuneuvoina siellä näkyi olevan turisteille suunnattuja hevoskärryjä, joiden kuljettaja matkan ohessa kertoo kaupungin historiaa ja esittelee paikkoja. Kuten kaikki kaupungit täällä myös Mdina oli noin vartissa kierretty läpi. Seisoskeltiin aika pitkä tovi kaupungin muurilla katsomassa ihanaa auringonlaskua ja kuuntelemasta kuinka jostain kaukaa kuului musiikkia. Käytiin myös kiertelemässä yhdessä upeassa kirkossa ja mietiskeltiin yhdessä museossa käyntiä, muuta meillä oli liian vähän aikaa semmoiseen. Päätettiin, että kaupunki on ehdottomasti sellainen, jonne on mentävä uudestaan! Ensi kerralla voisin vaikka muistaa ottaa kamerankin mukaan, ettei tarvisi laitella tänne taas noita kökköjä iPhonen kuvia...





Maanantaina sitten saapui Miran poikaystävä Ville tänne Miran (ja vähän kai munkin) seuraksi. Viikolla käytiin yhdessä syömässä ulkona ja sen semmoista, mutta muuten mun viikko on hurahtanu aika lailla koulun, facebookin ja skypen merkeissä. Alkuun aattelin, että olis kyselly koulukavereita vähän kuluttamaan aikaa mun kanssa jotenkin, olin kuitenkin vielä vähän puhki flunssan jäljiltä ja alkaa tässä muutenkin kaivata omaa aikaa kun ollaan aika tiivistii yhessä tässä Miran kanssa puuhailtu koko ajan. Sitten kun meille tuli vielä lukujärjestykseen muutos ja päässään keskiviikkona kivasti koulusta 20:30 ja valmiiksi oli jo myös tiistaina ja torstaina iltatunteja (ei onneksi ihan noin myöhään asti) niin päätin käyttää vähäisen vapaa-aikani kämpällä huilien.

Plussapuolena noille keskiviikon iltatunneille on ehottomasti se, että ainoa tunti joka meillä Miran kanssa oli perjantaina siirtyi sinne keskiviikkoon. Koko loppu ajan täällä meillä on siis kolmen päivän viikonloppu! :) Kuten jo sanoin, olen alkanut kaivata omaa aikaa ja Suomessa olen jonkun verran harrastanut semmoista, että olen vain huvikseen mennyt ostarille pyörimään ilman sen ihmeempiä aikomuksia ostaa mitään. Aattelin pyhittää perjantaini tämmöiselle ja nappasin bussin Sliemaan The Point -ostarille. Päivä meni tosi mukavasti ja tarttuihan sieltä mukaan muutamia kivoja juttujakin :) Alkuillasta sitten valkkasin mukavan oloisen ravintolan ostoskeskuksen vierestä ja menin nautiskelemaan valkoviiniä ja syömään lohisalaattia :3 Pimeän tultua kävin vielä vähän ihailemassa maisemia yhdeltä laiturilta, josta näkee ainakin Vallettaa, Sliemaa ja Gziraa. Harmi vaan, että puhelimen kamera ei ollut aivan yhtä vaikuttunut näkemästään :D




Puhelimen versio öisestä Valletasta........

Paras ostos IKINÄ! Täällähän siis taloissa ei oo minkäänlaisia eristyksiä tai lämmitysjärjestelmiä ja ikkunatkin on vain yksinkertaiset, joten meitä on varoiteltu joka suunnalta, että talvella yöt voivat olla sisällä aivan hirveitä :s Olin jo pelänny, että mimmoisessa vaatekerroksessa sitä joutuu nukkumaan... Jostaan syystä jo pienenä halusin aina kuumavesipulloa (tiedän olin jo silloin vähän kujalla...), joten en voinu vastustaa kun löytyi vielä näin söpö versio ja etenki ku tiedän, että sille tulee varmasti käyttöä!

Lauantaina sitten suunnattiin kolmistaan Miran ja Villen kanssa tutkailemaan Vallettaa ja hoidin ohessa vähän joulupukin hommiakin. Musta on pelottavasti alkamssa kuoriutua joulu-ihminen :o Tänäänkin juoksentelin Pacevillessä joulukorttiostoksilla!?!? HALOO, nythän on vasta Marraskuun alku!! Voi toki osa syy olla silläkin, että meillä on kotona ollut aika vahvat jouluperinteet ja nyt oon sitten ensimmäistä kertaa jossain muualla ja aivan muissa kuvioissa, niin ehkä vähän pelkäänkin sitä, että saako sitä kunnon joulufiilistä ollenkaan... Mutta vähän koristeita, joulumieltä, skypepuhelu kotiin ja ajan viettoa rakkaan ihmisen kanssa, niin eiköhän se siitä :3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti